Hörpin kaffea ja jäin seuraamaan pieniä vesipisaroita, jotka tasaiseen tahtiin putoilivat hitaasti valuvasta "lumilipasta". Ensimmäiset merkit lähestyvästä keväästä. Pienenä ei malttanut odottaa lumen sulamista, joten pienen lapion kanssa oli pakko mennä tekemään väyliä paksuun kinokseen. Lopulta jää suli lapioimastani kohdasta ja kivetys tuli esiin.
Sulanut alue laajeni hiljalleen ja välillä peittyi tuoreen lumen alle. Silloin meinasi itku tulla, mutta äiti lohdutti sanoin: " Uusi lumi on vanhan surma." Kärsimättömänä uskoin ja toivoin lumen jälleen sulavan.
Lopulta kaikki lumi oli poistunut, kuten aikaisempina vuosina ja ensimmäiset leskenlehdet kirkastivat luontokuvaa.
Ihanaa. Ei mene enää kauaakaan, kun pääsee lenkkeilemään sulalle tielle ilman kengänpohjan lipsumisia. Mieleeni nousi muistutus myös loskakelien kurapisarat, jotka koristivat monet kerran lahkeita :). Unohtakaamme valkoiset lenkkivermeet ja tyytykäämme tummiin sävyihin ^^!
hih. sähän olet ollut pienestä pitäen jo kova lumitöissä! :P
VastaaPoista