Tiettekö, miten outo olo voikaan olla nyt.
Sitä on opiskellut 17 vuoden ajan ja nyt opiskelut on opiskeltu. Nyt elämä on edessä ja uusi sivu käännetty täytettäväksi. Eilen valmistujaisjuhlassa en voinut olla itkemättä, kun rehtori ja oman luokan edustaja pitivät puheen kaikkien edessä. Luokka on muodostunut todella tärkeäksi näiden kolmen vuoden aikana ja tuntuu niin tyhjältä, kun kaikki kulkevat omia polkujaan pitkin kauas pois.
Maanantaina en ole opistolla ihanan ystäväni kämppiksenä, en lähde aamulenkille tutuille poluille ja nauti ihanista ruuista valmiissa pöydässä. Olen nyt itseni kanssa etsimässä uutta paikkaa, jossa olla ja tuntea elävänsä.
Mielessä pyörii vain rästityöt, opinnäytetyö ja kaikki kouluun liittyvät työt, joita ei tarvitsisi enää miettiä. Kaikki on kunnossa ja paperit kourassa. Olen valmis ja minulla on ammatti. Minulla menee hyvin, joten miksi itken? Ystävät, luokkalaiseni, kaipaan teitä jo nyt kovasti!
Arki muuttuu, minä sen mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti