Väsyttää ja turhauttaa.

Rästihommia olis vielä, vaikka voiton puolella aletaan olla. Ulkona sataa vettä ja räntää vuoronperään, joten sää ei saa mielialaa nousemaan. Luin juuri sadannen kerran kortisolista ja stressistä: Laihduttajan pahimmat viholliset. Kuinka tämä vaikuttaa minuun?

Noh, olen stressannut kovasti viimeisen kahden kuukauden ajan ja tähän aikaväliin on mahtunut pahojakin kuoppia, joista on saanut taistella itsensä ylös. Nyt siis tuntuu, että vaikka söisinkin hyvin, niin läskiä ei pala, vaikka juoksisin maratonin. Tämä johtuu kortisolitason noususta elimistössäni. Mikä siis neuvoksi?

Vaikka elämä kuinka koittaisi hakata päätäni seinään, niin en lannistu, vaan ajattelen maailman niitä ihmisiä, joilla menee huonommin kuin minulla. Aina löytyy joku, jolla on enemmän syytä murehtia kuin minulla. Näinhän ajateltuna minulla menee siis hyvin :).

Aamulla valoa näkyi katseessani, vaikka ulkomaailma olikin synkkä. Mittanauha tuntui jälleen ystävältä ja olen niissä ulkoisissa mitoissa, joissa olin alimmillani projektin aikana. Vyötärö 77cm ja masun levein kohta 90cm.

Olen vain niin mahdottoman ailahtelevainen, että puillakin menee minuun varmasti hermot, mutta salilla puntit tuntuvat kuitenkin ymmärtävän minua. Salille voi purkaa stressiä ja pahaa oloa ja aina olo oln parempi kuin sinne mennessä!

Ihanalta tuntuu taas kirjoitella tänne. Tarinat hassusta päästäni ovat kasvaneet, mutta ei se haittaa. Tuntuu hyvältä palata taas täysin voimin projektin pariin. Ja hei!!! Kuukauden jumi on pudonnut puolen kilon verran ^^. Hiljalleen.

Nyt kouluhommia tekemään!