Häpeän hiljaiseloani

Tiedän ja pyydän anteeksi! Pyydän anteeksi, etten ole päivittänyt kuulumisia painosta, mitoista, treeneistä ja hyvinvoinnistani. Kuvia olen ottanut, mutta en ole vain pystynyt lisäämään niitä. Tämän hetkinen itseinho on vaan ottanut vallan pahemmin kuin aikoihin. Kuvittelen syöväni oikein, liikkuvani riittävästi ja sitten herään todellisuuteen huomatessani olevani edelleen iso, kuvottava ja surkimus kaulan alapuolelta.

Olen lisännyt huomattavasti salilla käyntiä ja olen nauttinut siitä. Teen myöskin aerobista kiitettävästi jo pelkästään työmatkojen vuoksi. En vain saa suutani kuriin! Minähän se päätän, mitä suuhuni laitan ja paljon olen laittanut, ahtanut ja niellyt alas. Häpeän ja en ole ylpeä itsestäni. Kuvittelen kaiken siis aivan väärin. Syön päin helvettiä. Pystyn ahtamaan kerralla litran jäätelöä sisuksiini ja seuraukset ovat karmivat. En tule kylläiseksi, vaikka syön kahden ihmisen edestä ja lähes joka hetki tekee mieli jotain hyvää. Vanukkaat ja jäätelö ovat olleet nyt suurin kompastuskivi. Voi kun olen ailahtelevainen!

Pari päivää sitten sain paniikin omaisen kohtauksen kun tajusin, kuinka iso olen! Kokeilin paitaa, jonka olin ostanut hetki sitten ja nyt en meinannut saada nappeja kiinni. Ahdistuin ja ylihengitin ja itkin. 5min päästä puin vauhdilla lenkkivaatteet päälle ja lähdin tekemään tunnin aerobisen jo valmiiksi väsyneenä. Numerot kontrolloivat minua. OLEN HEIKKO

Ihmissuhteet

Olen palannut yhteen exäni kanssa! Vuodatin taannoin itseäni hänestä ja hänen vaikutuksestaan minuun. Kuinka eksyksissä ja rikki olin kaiken sen vuoksi, mitä jouduin kestämään hänen tekojensa vuoksi. Asiat ovat nyt kuitenkin muuttuneet. Viimesen hiljaiseloni aikana olemme puhdistaneet pöydän kaikesta siitä pahasta, mitä pöydälle on kertynyt. Kaunistelematta purin itseäni ja Hän teki samoin. Hän myöntää tilanteen ajautuneen tähän pisteeseen oman typerän käytöksen vuoksi ja hän meni itseensä sitä kautta. Uskon puhtaalta pöydältä aloittamisen tekevän meille hyvää ja en aijo enää olla sinisilmäinen hölmö. Jos tilanne palaa entiseen, lähden lopullisesti. Nyt kuitenkin oloni on hyvä, kaipaan Häntä ja tahdon alkaa suunnittelemaan tulevaa juuri Hänen kanssaan.

Päivä kerrallaan. Pakko kuitenkin myöntää, että epäilen ratkaisujani aina, aivan liikaa! Teinkö oikean päätöksen, olisiko tuolla jossain minulle jotain parempaa? Turha se kai on jossitella..